Laajan valikoiman & parhaan palvelun rautakauppa

Rautanet Koski

Oikeat työkalut ja tarvikkeet ovat onnistumisen tae hommassa kuin hommassa. Paikallisesta ja palvelevasta rautakaupastamme saat nopeasti ja vaivattomasti kaiken rakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen ja maatalouteen.
Varastomme ja myyntialueemme kattaa hehtaarin alueen, joten tarpeellista tavaraa löytyy kaikenkokoisiin urakoihin. Esimerkiksi laajalta puutavaraosastoltamme saat massatavarat suurempiinkin rakennusprojekteihin. Sisätiloissa on puolestaan tarjolla muun muassa edustava valikoima ammattitason työkaluja.

Myymälässämme palvellaan asiantuntemuksella yksityisasiakkaita, ammattirakentajia, maatalousyrittäjiä ja julkisia toimijoita. Henkilökuntamme tarjoaa neuvontaa ja opastusta hankintoihin, huolehtien tarvittaessa myös rahoitusratkaisujen järjestämisestä. Kuljetuspalvelumme taas tuo tavarat ajallaan juuri sinne, missä niitä tarvitset.

Rautakauppamme sijainti Kosken keskustan tuntumassa takaa sujuvat liikenneyhteydet pidemmänkin matkan takaa. Tilavalla piha-alueellamme isompien kuormien lastaus sujuu vaivattomasti, ja apukäsiä on aina tarjolla runsaasti!

Isompikin tavara vaivatta kotiovelle saakka!

Asiakkaanamme voit lainata peräkärryämme veloituksetta! Tarvittaessa saatavilla myös kuljetus kotiovellesi.

Myymälämme tekevät keskenään tiivistä yhteistyötä ja täydentävät toisiaan tarvittaessa. Meillä jopa tarjoustuotteet liikkuvat vikkelään toimipisteidemme välillä!

Rautanet Koski

Hongistontie 3
31500 Koski Tl

Puh. 02 484 920
myynti@rautanetkoski.fi

Yhteystiedot

Ari Mäkinen

Rakennustarvikkeet

Olli-Pekka Nummela

Maatalous, rakennustarvikkeet, polttoöljy

Juha Savonmäki

Rakennustarvikkeet

Tomi Salmen

Varasto

Laskutus ja reskontra

Toimisto
Puh. 044 077 3277
toimisto@rautanetkoski.fi

Maksuvalvonta
Puh. 044 901 9024

AUKIOLO­AJAT

Rautanet Koski

Avoinna
ma – to ……. 6.30 – 16.30
pe ……………… 6.30 – 18.00
la ……………….. 9.00 – 13.00
su ………………. suljettu

Rautanet Suomusjärvi

Avoinna
ma – pe ……. 7.00 – 17.00
la ………………… 9.00 – 14.00
su ……………….. suljettu

TOIMI­PISTEET

Rautanet Koski

Hongistontie 3
31500 Koski Tl

Rautanet Suomusjärvi

Kitulanramppi 2
25410 Suomusjärvi

YHTEYS­TIEDOT